Olen kipuillut. Kauan. Toivonut ja odottanut.
Kun vuonna 2013 aloitimme projektin,kumpikaan meistä ei arvannut että se olisi niin vaikeaa! Kuinka monta kyyneltä ehdin vuodatta ja kuinka monta mustaa ajatusta kerkesin miettiä.
Vuosi 2014 oli kamala, sairaalapeti tuli liian tutuksi ja projekti laitettiin jäihin. Ehdin tuon vuoden aikana miettiä moneen otteeseen kuolemaa. Liian monta kertaa. Mietin myös sitä syntymätöntä lasta joka ei saa mahdollisuutta elämään minun kuolemani myötä.
Vuosi 2015 toi mukanaan kilpirauhasen vajaatoiminnan joka vaikeutti projektia lisää. Epätoivo alkoi iskeä, eikö minusta KOSKAAN tule äitiä.. vajis teki sen,että menkkoja ei tullut ja tämä hankaloitti asioita entisestään!
Vuosi 2016, 11.3. Meidän elämämme mullistui,tein vihdoin positiivisen testin. Siitä alkoi pelko ja jännitys että meneehän kaikki varmasti hyvin. Ja menihän se, 28.11.saimme maailman ihanimman aarteen,pienen tyttären.
Tuo pieni tytär tuo päiviimme iloa ja valoa. Olemme A:n kanssa hyvin onnellisia. Nyt meillä on perhe. Perhe jota olemme toivoneet jo pitkään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti